torstai 17. maaliskuuta 2016

Rahin päällinen kierrenarusta virkaten

Vuosi takaperin ostin Suomen langan Moppari kierrenarua sinistä ja harmaata. Mitä langasta olin aikonut tuolloin tehdä, minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa, mutta tekemättä näköjään oli jäänyt. 

Muutama viikko sitten kävin Riihimäen Vahinkotavarakeskuksessa ja silmiini osui neliskanttinen superlonin pala hyvin edulliseen 10 € hintaan. Olin pitkään haaveillut rahista, jonka päälle virkkaisin päällisen matonkuteesta. Kotosalla kuitenkin muistin kierrenarun ja siitähän tämä rahi sitten päällisen sai. Itse asiassa viime yönä yhdistin palat, kun en malttanut odottaa seuraavaan iltaan.


Tämmöinen siitä tuli!





Päätin virkata kuution jokaiselle sivulle ns. isoäidinneliön, koska muulla tapaa en olisi osannut virkata oikean kokoisia paloja. Palat ovat muuten ulkonäöltään ihan tarkoituksella erilaisia. 

Pelkäsin koko ajan, että naru loppuu kesken, koska oli vaikea arvioida menekkiä. Yhdessä rullassa on kuitenkin noin 300 metriä narua ja se riitti oikein hyvin 34 cm x 34 cm kokoiseen rahiin. Kierrenaru on kierrätysmateraalia, jossa on 80 % puuvillaa ja 20 % synteettisiä kuituja. Pesu 30 asteessa ja suosituskoukku/puikko 6-9.  





Kierrenarua oli mukava virkata, sillä naru on pehmeää. Käytin koukkua nro 7 ja palat yhdistin virkkaamalla. 

Rahista tuli oitis lasten suosikki, sillä päällystin sen jokaisen sivun. Näin kuution kanssa voi myös pyöriä ympäri olohuoneen lattiaa, eikä ole niin väliksi mikä puoli jää päälimmäiseksi näkyviin. 





2 kommenttia: