sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Muovinsulatuksen lyhyt oppimäärä minulle ja muille aloittelijoille *

Muovinsulatusprojektistani jäi jäljelle valmiita sulatettuja "levyjä" ja täytyihän niitä työstää loppuunkin välillä. Eilen iltasella ompelin vetoketjullisen, kultaisen pussukan ja värikkään pikku pussukan. Koska ompelukone oli jäänyt yön yli pöydälle, en voinut vastustaa kiusausta ja ompelin vielä tänäaamuna hassun kuviollisen pussukan ja "kaikkien aikojen joulu" kassin. Kultainen on aika suuri ja ajattelinkin, että sitä voisi käyttää vaikkapa märille uimakamppeille.








Tämä kuva oli jo viime viikolla blogissani, mutta halusin liittää sen vielä tähän luonnolliseksi jatkumoksi.



Muovinsulatuksen lyhyt oppimäärä minulle 
ja muille aloittelijoille:

Ajattelin kirjoittaa tähän jotakin ylös muistiin itseäni varten, mutta jos saat tästä vinkkiä, siitä vain kokeilemaan. Muista kuitenkin, että nämä eivät ole ammattilaisen ohjeet, vaan harrastelijan :) 

Itse tykkään sulattaa muovipusseja jätesäkin päälle, mieluiten läpinäkyvän. Myös kaksinkertaisen, rullassa myytävän roskapussin päälle voi sulattaa. Kaupan muovipusseissa on paljon väriaineita, joten ne sulavat huonosti päällekäin. Jotkut mustat jätesäkit haisevat kovasti noelle, toiset taas ei. Kokeilemalla ja epäonnistumalla oppii parhaiten. Kaikki kaupan muovipussit eivät toimi, sulavat ikään kuin liian nopeasti. Muista riittävä tuuletus.

1) Laita pöydälle paksu viltti tai täkki. Silityslauta on epäkäytännöllinen tähän tarkoitukseen.
2) Sen päälle kaksi leivinpaperia päällekäin. Käytä mielutien rullaa, siitä saat kätevämmin isojakin palasia.
3) Lämmitä silitysrauta. Omassani ei ole höyryreikiä, mutta en tiedä onko rei´istä haitaa, kun höyrytys on pois päältä. Silitysrautavanhuksessani lämpö ilmoitetaan palloina yhdestä kolmeen. Käytännössä kahden palluran lämpö on sopiva tai ihan hitusen kuumepi.
4) Laita kaupan muovipussi ja kaksinkertainen jätesäkki päällekkäin.
5) Päälimmäiseksi leivinpaperi, ettei muovi tartu silitysrautaan kiinni. 
6) Sitten vain silittämään. Vähän väliä kannattaa kurkistaa työtä ja tarkistaa, että muovit sulavat hiljalleen kiinni ja ikään kuin kutistuvat. Pinnasta tulee ryppyinen. Silitä molemmilta puolilta.

Valmiista levystä voi koneella ommella kasseja, pussukoita jne. Voit myös sulattaa sauman kiinni siten, että laitat leivinpaperia myös työn sisälle, ja päälle tietenkin. Koria tehdessä sulatin myös pohjasauman kiinni ja käänsin yläreunan. Ompelikonetta ei koriin tarvitse käyttää välttämättä ollenkaan. Pohjasauma käännetään korin alle ja teipataan harmaalla erkkariteipillä kiinni.

Pohjan sauman silittämisen jälkeen käännetään
päädyt ja teipataan pohjaan.
Sivusauman silitys. Leivinpaperia välissä.
     
Yläreuna käännetty

Sitten ei auta enää muu kuin ryhtyä kokeilemaan, onnistumaan ja erehtymään. Netistä varmastikin löytyy hakusanalla "muovipussin sulattaminen silitysraudalla" yksityiskohtaisempiakin ohjeita ja malleja. Lisää töitäni löytyy blogista alempaa.

4 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeista, tätä täytyy kokeilla! ��

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeista. Kyllä tätäkin täytyy kokeilla, kun taas ehtii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkomaanreissuilla kannattaa katsoa muovipusseja "sillä silmällä" ;)

      Poista